Ajatuksen juoksu ja kompastelu os. (heh... viitonenhan se)*Rumasana* kesä.
Terppa lukijakunta. Minä taas teidän päätänne vaivaan. Kaksi viikkoa kuolonlinjasta myöhässä kuten tapoihini kuuluu.
Kesä on… Joo-o… Linnut laulavat, densut mölyävät, juntit kasvattelevat suvunjatkamisvälineitään autojatkeilla, ihmiset harrastavat pariutumista ja estotonta seksiä. Mikähän siinä on, kun keväällä kaikille tulee sitä itseään rintoihin ja sitten pitää pariutua vaikka väkisin? Useimmat tuonkaltaiset naimasuhteet ovat jo juhannukseen mennessä lopahtaneet kuin haulikolla ammuttu känninen pulu. Menisivät ihmiset ja kyttäisivät niitä ah, niin ihania minihameenreunoja, kun kerrankin siihen on mahdollisuus. Talvella se parisuhde pitää aloittaa, niin ainakin lämmityslaskussa säästää. Tässä kohtaa autobiografinen toteamus, että itsekin olen edellä marmatettuun syyllistynyt ja kerrassaan kivaa on.
Kun nyt on kesä ja ihmiset (i)loisia niin mikäs tässä mättää?
No, otetaanpa ensin alkuun vaikkapa tämä festivaaliasia. Kymmeniätuhansia ihmisiä ahtautuu pienelle alueelle olemaan kauheassa kännissä ja näkemään neljäkymmentä huonoa ja yhden, hyvällä säkää kaksi, jos Nylon Beat soittaa, hyvän bändin. Useimmat väestöstä saattavat epähuomiossa eksyä kertaalleen alueelle, kun humalatilanteeltaan kykenevät kävelemään. Loppuaika meneekin sitten perse pystyssä jossain pusikossa maaten ja vakuutellen rakkauttaan jollekin tuiki tuntemattomalle. Tämä ei ole omakohtainen kokemus. Itse en ole ikinä humalaltani selvinnyt edes iskemään ketään. Phantomas (epämääräistä mölinää siitä, että Patton olisi jotain jumalaan verrattavaa) varmaan Ilosaaressa tulee koettua (osaan jopa laulaa mukana), mutta muita suurehkoja intressejä ei taida olla. Oi Polloi olisi ollut aika kiva nähdä. Ja tietty Deftones. Nyt rupeaa ottamaan päähän, etten sitten nuukuudeltani Provinssiin selvinnyt.
Toinen festivaalivitutus on tämä Suomen yleisurheilu: roskaaminen. On todella oksettavan näköistä, kun lähtöpäivän aamuna herää krapulassaan ja pakkaa kamansa kaiken sen paskan keskeltä. Tekisivät niin kuin Roskildessä, että roskistakin saa rahaa, jos niitä kerää. Alueelta pois käveleminen on yhtä trapetsitaiteilua, kun joutuu koko ajan varomaan, ettei astu johonkin paskaan tai sammuneeseen hevariin. Siihen kun vielä lisätään kansakuntamme isoveli (jota kohtaan en tunne antipatioita), joka ratsailee noin neljä kertaa päivässä minun näköiseni tyypin, että onkos nyt varmasti huumeet mukana niin tunnelma on katossa. Irti mun huumeista ry. etsii jäseniään.
Tuska festivaalia voisin ilomielin puolustella. Paljon hyviä bändejä ja hyvännäköisiä goottityttöjä (ei… en ole sovinisti tahi seksisti. Puhun vain asioista, niin kuin ne ovat). Ilosaarelta en sinne kerkiä. Valitettavaa sinänsä, olisin voinut perustaa sinne Aortan paviljongin, jossa olisin ilomielin jakanut vitutustani ja huonoja emälänohjeita muillekin niitä tarvitseville. Pääpiru Aapo olisi voinut istua kultaisella valtaistuimella jooga asennossa ja olla kauheassa kännissä. Tätä uutta takapiruamme en edes tunne joten hänestä en sano mitään. (kaikki selviää aikanaan... -pääpirun huom.)
Tämä hevimiesten legenda festivaali Nummirock ansaitsisi kokonaan oman kolumninsa, mutta morkataan nyt vain ihan pikkuisen. Nimeltämainitsemattomana vuonna olin kyseisessä häppeningissä. Ensimmäinen näky, kun paikalle saavuin oli, että joku iso ja ruma sikaniska mättää hentoa hevaria turpaan. Tästä en vielä säikähtänyt, kunnes noin kolme metriä eteenpäin käveltyäni motoristiporukka uhkaili maskinaamaista hevipoikaa aseella. Teltan kun olin pystyttänyt, niin ensimmäinen piripää tulee ehdottamaan lupsakkaa illanviettoa. Setä ilmoitti, että hän aikoo survaista kädessään olevan, kohtalaisen kokoisen veitsen kurkustani läpi, jonka jälkeen hän voisi juoda vertani. Ideasta suuremmin innostumatta päätin tehdä taktisen vetäytymisen takavasemmalle jona aikana kyseinen setä oli ilmeisesti varastanut alkoholijuomani ja turmellut telttani. Ja siinä vasta ensimmäiset kaksi tuntia. Hyvänä puolena voin todeta, että en ole nähnyt estottomampaa käyttäytymistä missään, paitsi ehkä Berliinin Street Partyissa. Enpähän kyllä semmoisissa ole ollut. Heil MTV ja matkailevat tuttavat. Kaiken kaikkiaan Nummirock saldoni oli jotakuinkin: Sain järjestysmiehiltä kaksi kertaa turpaani (oma vika), harrastin kuuden eri ihmisen kanssa seksiä (tämä on rohkea palsta, kyllä sitä teininä jaksoi), en saanut yhtäkään sukupuolitautia, en tullut isäksi, join noin neljätoista litraa olutta joista maksoin itse noin kaksi, minut ratsattiin seitsemän kertaa, en kiusannut viattomia luontokappaleita, en saanut rikossyytteitä, mutta monta päivää kestävän morkkis/fyysiskombinaatio krapulan. Ja olivatpahan muuten ensimmäiset festivaalit, joissa elämäni aikana kävin eli olin aikas nuori. Nykyisellään ei voi kuin tippa linssissä muistella noita aikoja.
Toinen kesäasia, joka riepoo toden teolla on jo ennenkin valittamani ihmisten ruikutus. Koko talvi ja kevät inistään siitä kuinka on liian kylmää tai liian masentunutta tai liian jotain muuta. Sitten kun tulee kesä, niin ruvetaan ruikuttamaan, kun on liian kuuma tai kun sataa tai olut on liian kallista tai on hyttysiä. Loppukesästä ruikutetaan, että kohta tulee syksy. Sitten syksyllä inistään, kuinka kesällä oli niin ihanaa ja tulisi taas kesä. Mikä meitä ihmisiä vaivaa?
Ja aasinsiltojen liekit nuolevat taivaan valtakuntaa.
Mökkeily on hauska kulttuurimuoto. Varsinkin lapsiperheillä. Ensin ollaan helvetillisen stressaantuneita, kun pitäisi loman alkaa ja pitäisi lähteä mökille saunomaan ja viettämään laatuaikaa. Sen jälkeen ollaan helvetillisen stressaantuneita, kun perheen teini-ikään ehtinyt jälkikasvu ilmoittaakin, että hän ei halua lähteä. Kaiken rahantulon tai kännykän menettämisen uhalla teini saadaan aisoihin. Näiden riitojen, jotka kestävät viikosta vuoteen, jälkeen ollaan iloisen lähtövalmiita. Sitten päästään riitelemään siitä, kuinka joku on unohtanut pakata jotain ja ilman sitä sähköistä kärpäslätkää koko loma on takuulla pilalla. Automatka kuluu riidellessä mitä moninaisimmista asioista. Vaikkapa, oliko ohi lentänyt lintu nyt koskikara vai suotirppunen. Jopa tästä aiheesta on mahdollista saada pitkään kestävä kriisi. Perille päästessä riidellään, kun joku ei auta purkamaan tavaroita vaan lukee Aku Ankkaa vuodelta 52 eKr. Kun tavarat on saatu purettua, voi käynnistää iloisen perheriidan siitä, kuka pilkkoo saunapuut ja kantaa veden. Mökkiaika vietetäänkin sitten kaikissa hieman kaivostyötä raskaammissa paskahommissa ja lepotaukoja ei suvaita. Jos sellaisen pitää, niin voi aloittaa tupla, ellei jopa tripla-riidan. Tässä vaiheessa kaivetaan naftaliinista kaikki ne aiheet, jotka ovat kaihertaneet mieltä jo pidemmänkin aikaa. Sen jälkeen, kun kaikki riidanaiheet ovat käytetty loppuun perhe yleensä kollektiivisesti, parin pienemmän riidan jälkeen, päättää suuntautua kotiin. Työpaikalla voikin sitten kertoa ylemmän keskiluokan ystäville, kuinka oli ihanaa rentoutua ja olla tekemättä kerrassaan mitään, sulassa sovussa perheen kanssa. En yhtään ihmettele, että burn-out tilastot ovat Suomessa kohtalaisen korkeat.
Nyt arvon lukijani voitkin lähteä kesälaitumille tai vaihtoehtoisesti lukea uuden Britney ”Red Latex Bitch” Spearsin arvostelun. Minä lähden terassille ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Et punctum.