Ajatuksen juoksu ja kompastelu os.11 (kadonneen aiheen metsästäjä)
Jälleen turistimatkalla kohti mielen syövereitä.
Jälleen turistimatkalla mielen syövereihin.
Aortamme sykkimistahti huumaa tahdillaan ja täsmällisyydellään jopa Italialaisen veturinkuljettajan. Herra L. ehdotti että tuhoaisimme samantien koko lehdykäisemme mutta sitä emme (tai ainakaan en) tule tekemään. Liekö Jouni vain tahtonut eliminoida kilpailijoitaan pois tuonelan niityiltä.
Aloitan aiheella: En todellakaan ymmärrä tätä satan-kansaa. Katsokaamme mihin päädymme.
Eli vihdoin ja viimein päätin kantaa korteni kekoon jo kauan sitten kylmenneeseen keskusteluun satanisteista. Olen itse aikoinaan kyseiseen aatesuuntaukseen julistautunut ja täten uskoisin voivani tarkastella sitä melko asiantuntevasti joskaan en tervejärkisesti. Tämä mantra jota itsekin olen aikoinaan toistellut kysyjille meni jotakuinkin: Satanismi on ihan eri asia kuin saatananpalvonta. Satanismin nimi tulee sanasta shaitan joka tarkoittaa luonnossa asuvaa voimaa. Laadidaadidaa.
Eli tästä on johdateltava että satanistit eivät siis ole millään tavalla sidonnaisia tähän Laveyn ja kumppaneiden kehittämään okkultistiseen hillumiseen? Ja paradoksi kopsahtaa kuin kuukauden vanha koivuhalko. Minkä ihmeen takia sitten (lähes) jokainen satanistiksi itseään tituleeraava kulkee ympäriinsä varustettuna keinokuitusotisopaansa jossa uhotaan kristittyjen kuolemasta tai saatanan lapsista? Ainakin minä tein siten. Samalla huudetaan kristillisen jumalan heikkoutta ja "valitun kansan" kuolemaa. Usein kuulee melko älykkäiltä kuulostavia argumentteja kristillisen moraalin turmiollisesta vaikutuksesta ihmisen sisäisiin vaistoihin ja nk. aitoon elämiseen. Kapinamielialansa kanavoimiseksi useat ovat valinneet tiettyjä ug-trendejä seuraten liittymisen tähän shokkiarvoon luottavaan, melko rauhalliseen ääriliikkeeseen nimeltä satanistit. Ymmärrän jo pelkästään historialliseen katkeruuteen pohjaavan aatteen käydä vieroksumaan kristillistä perinnettä. Samoin puhtaasti järkisyihin pohjautuvan paradoksien etsinnän valtionuskonnostamme ja niiden julkituomisen yhteishyvän aallonharjalla ratsastaen. Useimmiten sitä vaan tuppaa korostelemaan itseään tällä paradoksien tuntemuksella. Vähän niin kuin bongaisi lintuja. Mutta miksi liittyä fanaattiseen liikkeeseen kapinoidakseen samanlaista vastaan?
Eli hankkiutumalla antiteesiksi tietylle uskonnolliselle aatteelle asettaa itsensä tämän aatteen kantavan voiman metafyysisen olemuksen joukkueeseen jolloin palvelee myös edellä mainitun teesin tarkoitusperiä. Suomeksi asian ilmaistakseni: kristinuskon vastustajat siis tekevät hommia taivaanisän leivissä. Parhaita tapoja herättää fanatismia jotain aatetta kannattamaan on hyökätä sitä vastaan. Tämä synnytti alkujaan koko kristillisen yhteiskunnan antiikin rooman aikoihin. Huomattavasti myöhemmin samaisesta fanatismista syntyi myös järjestäytynyt ja dogmeja seuraava okkultismi jota ruvettiin vekkulisti tituleeraamaan saatananpalvonnaksi. Joka jälleen otti ja hyökkäsi kristinuskoa vastaan joka otti ja iski takaisin niin että parrut roihusivat noitarovioilla jonka seurauksena nykyiset anteesistit (olipa kiva sana) hyökkäävät kristittyjen kimppuun. Huomaatteko noidankehän? Ette tietenkään. Fanatismissa on se hauska puoli että myöntää totuudeksi ja järkipuheeksi ainoastaan sen mitä voi pitää turvallisena omalle illuusiolleen. Jos joku argumentti menee tämän rajan yli, ratkaisuna käytetään kollektiivista turpaanvetorallia ajatuksen esittäjää urheiluvälineenä käyttäen.
Olen huvittuneena seurannut näitä kouluvalistajia jotka kiertelevät varoittelemassa lapsosia pahoista möröistä joilla on pitkät hiukset ja he harrastavat huumeen käyttöä ja muita saatanallisia toimenpiteitä. Samalla kerrotaan suuria selviytymistarinoita kuinka joku nuorukainen on noussut kuilun pohjalta valoon ja ottanut jeesuksen sydämeensä. Eli hypännyt vankilasta toiseen. On luonnollista että ihminen tarvitsee turvaa jostain korkeammasta voimasta ja vielä luonnollisempaa että hän retkahtaa helpoimmin lähestyttävään mutta silti en voi olla karsastamatta tätä taivaskapitalismia johon jokainen uskontokunta, myös ateistit, syyllistyvät. Eli yritetään viedä väkisin toiselta se johon hän uskoo jotta saataisiin rekrytoitua omaa aatemaailmaansa edustavia jäseniä muiden uskontokuntien riveistä. Kirkko ei todennäköisesti suostuisi luokittelemaan minua tähän iloiseen saatanan pauloista pelastuneeseen joukkioon sillä minä loikkasin suoraa ulos koko roskasta. Jos olisin mennyt ja itkenyt jollekin R. Rinteelle pelastumistani takaisin jeesuksen duunariksi niin olisin hyvällä säkää mediajulkkis ja puolimarttyyri. Ah, miten paljon puhuttavaa Timo Harakat ja Maarit Tastulat olisivatkaan saaneet minun henkilöhistoriastani kun olisi lähtenyt kaivelemaan. Koulukiusausta, epämääräisiä ystävyyssuhteita, huumeiden käyttäjiä, itsemurhia, saatananpalvontaa ja muuta pientä kivaa. Melkein käy kaduttamaan etten ole tehnyt elämäntarinastani suurta saippuaoopperaa.
Koska jopa minä uskon korkeampaan voimaan turvautumiseen olen valinnut omaksi kirkkokunnakseni vasemmistonuoret. Erotuksena sitoutuneessa vakaumuksessani esimerkiksi arkipäiväkristittyyn nähden minä todellakin elän niiden dogmien mukaan jota puolueohjelmassamme lukee. Politiikka on hienosäätöä, fanaattisten aatteiden seuraaminen pelkkää säätämistä. Hallittu fanatismi tekee ihmiselle hyvää teini-ikäisenä mutta jos sitä jatkuu koko elämän, uskoisin että on jäänyt paitsi tärkeästä kehitysvaiheesta. Samaan hengenvetoon todettakoon suuri kuvotukseni takinkääntäjätaistolaisia kohtaan jotka nyt keski-iän saavutettuaan ovat mediassa ruvenneet katumaan mennyttä vakaumustaan. Voi helvetti (ensimmäinen kirosana tässä tekstissä. Ja sekin täysin turha) jos oman keski-ikäni koittaessa jotkut entiset bläkkikset inisevät medialle kuinka se oli vain heidän nuoruutensa ajattelemattomuutta ja he häpeilevät tyhmyyttään suuresti vaikka sen nyt koko kansalle tilittävätkin. Samalla nostalginen tippa linssissä muistellaan kuinka nuorena poikana/ tyttönä oltiin katsomassa dimmu burgeria festivaaleilla ja kivaa oli. Uskoisin että jos ihminen katuu tekojaan, etenkin jos hän kerää tietoisesti sillä muiden huomiota ja sympatiaa, hän on luokiteltavissa niihin heikkoihin ja typeriin yksilöihin jotka eivät vielä viisikymppisinäkään ole päässeet itsensä kanssa sinuiksi ja ovat täten missanneet erittäin tärkeän henkisen kehitysvaiheen. En väitä että olisin erityisemmin itseäni löytänyt mutta lähipiirissäni elää muutamia keski-ikäisiä ihmisiä jotka tämän ovat tehneet ja ovat täten silminnähden onnellisia. Antiteesinä heille tunnen myös useita saman ikäpolven ihmisiä joiden elämänsisältö tuntuu olevan naapurin kateuden herättäminen uudella sohvakalustolla. Useimmiten nämä samat ihmiset ovat juuri niitä jotka mainostavat joskus olleensa radikaaleja ja nykyisellään häpeävänsä sitä. Kirjallisesti tuhahdan tuolle. Tai pitkittääkseni: arvostan heitä yhtä paljon kuin meksikolaisen hyppyrotan aamuista flatutaatiota. Vaikka aatoksiani vuosikymmenien päästä en tule tietämään niin uskoisin että tulen olemaan ylpeä siitä että vaivauduin olemaan edes pikkuisen kansalaistottelematon ja tein muutakin kuin istuin kaapissa ja haisin pahalle. Edellämainittu harrastus kuulostaa tietyllä tapaa jopa houkuttelevalta ja voisinpa sitäkin kokeilla joskus. Jälkipolville olisi omalla tavallaan hilpeä sanoa että istui kuukauden kaapissa ja haisi pahalle ihan vain nähdäkseen miltä se tuntuu. Kuvitelkaapa tilanne. Te kiikkustuolissa kertomassa lapsenlapsillenne tuota. Minua ainakin naurattaa tuo enemmän kuin useimmat tänne selittämäni jutut mutta en laskisi huumorintajuni arvostelukyvyn varaan edes anorektista kolibria. Hihhihhih… Miettikää nyt! Kaljuuntunut vanhaherra Multanen kiikkustuolissa selittämässä kauhealla paatoksella kaapin sielunelämästä.
Jos sitoutuu johonkin edes nimellisesti olettaisin että olisi enemmän kuin rationaalista myös käyttäytyä tämän sitoumuksensa mukaan. Hirmu vaikea sovittaa tietoyhteiskuntaihmisen arkielämää esimerkiksi necronomiconin tai raamatun mukaan joiden kummankaan historiallista paikkansapitävyyttä on vaikea näyttää toteen. Samalla hyökkäys kristinuskoa kohtaan käy hieman turhanpäiväiseksi jos pääosa tämän uskontokunnan edustajista ei kuulu kyseiseen instituutioon kuin kirkkohäiden ja byrokraattisen taivaspaikan toivossa. Tällöin myös systemaattinen vandalismi uskonnon monumentteja kohtaan menettää arvoaan. Jos esimerkiksi kirkot merkitsisivät rivikristitylle jumalan asuinsijaa niin niiden polttaminen antiteesin nimissä voisi olla jopa perusteltua. Erittäin typerää mutta perusteltua yhtäkaikki. Tämänhetkisessä tilanteessa kirkon polttaminen on sama kuin menisi ja tuikkaisi taidemuseon tuleen. Kiinteistöinä ne edustavat lähinnä kulttuurihistoriallista jäämistöä, eivät varsinaista uskontoa. Hautapaikan häpäiseminen antiteesin lipun alla on myös hieman arveluttava teko sillä kristilliseen maahan lykätään jokainen jonka nimi sattuu olemaan pölyttyneessä paperissa tai huonosti suunnitellussa tiedostojärjestelmässä. Arkkua maan sisään tuikattaessa ihminen on jo kuollut siinä vakaumuksessaan joka hänellä aivotoiminnan lakkaamishetkellä sattuikaan olemaan päällä ja uskoisin että sitä ei papin aamen ja aikoinaan siunattu maapala muuta. Jos käydään ajattelemaan Terry Pratchettin malliin niin minun todennäköisesti tulisi varoa suutani, eli sormiani, tai mahdollisen kuolemani jälkeen saatan kohdata parikin pottuuntunutta jumalaa olympospajuvitsojen kanssa näyttämässä mitä mieltä he ovat viisastelijoista.
Ah. BTW. Ennen kuin lopetan, mainittakoon että olen jälleen trendikkäästi sinkku. Eli kaikki tyttöpuoliset fanini: nyt niitä alastonkuvia ja ihailijakirjeitä lähettämään!
Kello on 03.20 ja Multanen lopettaa ininänsä kolmannen sivun alkuun fonttikoolla 12.
Ja edelleen huolin niitä kysymyksiä… Vaikenemalla te vain syvennätte kaikkivoipuus- ja jumaluuskompleksiani.