Ajatuksen juoksu ja kompastelu os.10 (kohta näitä on jo sata)Armeijasta ja muista jännistä asioista.
Olinpa Tampereella männä viikonloppuna. Mitäpä siellä tein? Ajoin ympyrää ja istuin ruosteisessa enkelissä. Nostalgian tulvahduksilta ei voinut tälläkään kertaa välttyä. Kun on kuusitoista vuotta asunut yhdessä paikassa sen luulisi tuntevan melko hyvin. Valitettavasti totuus ei ole tätä, sillä huomasin että noita punaisten mekan syrjäisen proletariaatin asuinalueita en jostain syystä ole ikinä kolunnut.
Toissa kesänä isoisäni otti ja kuoli aivan yllättäen. Hautajaisissa muistaakseni kahdeksan sotaveteraania kokoontui arkun ympärille, tekivät asennon ja osoittivat tällä tapaa kunnioitustansa edesmenneelle. Kyseinen tapahtuma taisi olla tähänastisen elämäni liikuttavimpia hetkiä.
Tästä alkaakin se varsinainen aihe: Miksi minä en mene armeijaan niin kuin sukupolvet ennen meitä?
Elikkäpäs: Luokittelisin itseni piilomilitaristiseksi persoonaksi. Harrastan pseudoaktiivisesti airsoftia, paintballia olen kokeillut pariin otteeseen, strategiapelejä, lueskelen teknisiä tietoja eri aselajeista ja sotien tarkkoja historiallisia kuvauksia ja uskoakseni tiedän sodista ja kalustosta enemmän kuin keskiverto mosuri. Sodan koen käsitteenä kiehtovaksi niin taktiselta kuin henkiseltä kannaltakin. Ne harvat ihmiset joita kohtaan harjoitan lievähköä henkilöpalvontaa ovat jollain tapaa osallisia isompiinkin selkkauksiin joissa pari kertaa on ollut lähellä koko tämän pikku pallukkamme loppu sellaisena kuin sen käsitämme. Yhteistä näissä henkilöissä on se että jokainen on julistautunut vasemman siiven äärimmäiseksi kannattajaksi. Jokaisesta olen myöskin löytänyt erittäin fasistisia piirteitä vakaumuksestaan huolimatta. Tämän takia käytin termiä lievää.
Syy miksi en aio tulla osaksi suomenmaamme uskottavaa puolustusta on: mielestäni uskottava puolustus suomessa on vitsi.
Saatan muistaa faktoja väärin mutta lukemani mukaan suomen asevoimat kykenisi joko idästä tai lännestä sattuvan hyökkäyksen alkaessa käymään täysimittaista rintamasodankäyntiä ainoastaan joitain kuukausia. Tämän jälkeen toiminta keskitettäisiin tehokkaasti koulutetuille sissijoukoille jotka pienellä väkimäärällä pystyisivät tekemään mahdollisimman paljon vahinkoa. Näitä paljon glorifioituja F/A -18 horneteja ei luultavasti saataisi edes ilmaan kuin hetkeksi. Pirulaiset kun eivät oikein ota noustakseen jos kiitoradalla ei ole virheetöntä ja kuopatonta asfalttia. Jasit olisivatkin sopineet paremmin suomen oloihin mutta eihän tosisuomalainen hurreilta osta jos ameriikan kalustoakin on tarjolla. Olisivat vaikka hommanneet mirageja tai su-27:ja jos kalliita leluja halajavat. Armeijamme analyytikot ovat luultavasti pätevämpiä päättämään tämän kaltaisia asioita joten luokitelkaatten tämä puhtaaksi marinaksi.
Kutsunnoissa minulle ilmoitettiin että olisin hyvää upseeriainesta näiden testien perusteella joissa kysellään kukkasista ja oidipuskomplekseista. Tilaisuus oli tehokkaasti suunniteltu sillä useimmat vannoutuneet pasifistituttavani ovat maininneet että liippasi hyvin läheltä ettei se pieni perkele nimeltä patriotismi olisi nostanut päätään heidänkin kohdallaan. Vakaumukseni olin jo tuolloin valinnut ja siitä pidin kiinni.
Jos suomenmaahan joskus syntyy potentiaalinen konfliktitilanne, mikä on nykyoloissa äärimmäisen epätodennäköistä ryssävihapropagandasta huolimatta, voisin tarttua aseeseen ja astua koulutettavaksi tykinruuaksi. Rauhanaikana tuntuu absurdilta pistää jokainen liikkumiskykyinen mies kuudeksi kuukaudeksi painelemaan liipaisinta tai namiskoja jotka lennättävät parhaimmillaan satoja tuhansia markkoja ilmaan. 1300 kilometriä pitkä rajalinja ei pidä oli siellä sitten viitisensataatuhatta tumpeloa tai satatuhatta erityiskoulutettua tappokonetta. Yleisellä asevelvollisuudella armeijaan päätyy se moraalia laskeva aines jotka kestävät armeijaa ainoastaan sen takia että häpeäisivät sanoa olevansa sivari ja täten eivät palveluksessakaan tee mitään hyödyllistä. Ei ketään luultavasti kiinnosta katsoa homoeroottisesti virittäytyneessä tuvassa jotain runkkua joka valittaa kaikesta mitä joutuu tekemään.
Siviilipalvelukseen hakeutumisperusteeni on siis jotakuinkin protestoida yleistä asevelvollisuutta vastaan. Paremmin tämän homman hoitaisi totaalikieltäytyjänä mutta en usko että vankilaan meneminen ja loppuiäksi leiman otsaan saaminen on protestin arvoista. Palkka-armeijaan suomella ei ole varaa, sen myönnän, mutta kun rupeaa kyselemään ohikulkijoilta heidän vakaumustaan niin useat vastaajat menisivät inttiin vapaaehtoisestikin jos päivärahat olisivat hieman suuremmat ja koulutus tapahtuisi ilman typerää pokkurointia ja turhanpäiväisiä lapsellisuuksia. Tällä metodilla pystyttäisiin tuottamaan tehokkaasti toimivia yksiköitä joita voisi hyödyntää rauhan aikanakin sotavoimien ainoissa edes hieman järkevissä muodoissa: pelastustehtävissä ja rauhanturvajoukkoina.
Asevelvollisuutta perustellaan useimmiten juuri uskottavan puolustuksen lipun alla. Silti en jaksa olla ihmettelemättä että eikös uskottavampaa olisi ottaa reilusti puolueeton kanta esim. sveitsin tai ruotsin (joka alkaa kyllä valitettavasti lipsahdella) mallin mukaan kuin käydä hyppimään isompiensa nenille suurehkolla asearsenaalilla? Tuohon arvon lukijani toivoisin teiltä vastausta. Varsinkin niiltä kaikilta hc-militant-friikeiltä joita metal-kansan keskuudessakin on. Jaksaa vain naurattaa kun näiden itseään viisaina pitävien militaristien kanssa rupeaa väittelemään niin huomaa olevansa tilanteessa jossa äijä huutaa pää punaisena omaa parin kommentin mantraansa ja ei pysty enää raivopäisyydeltään kuuntelemaan toisen mielipiteitä. Näissä tilanteissa tuntee itsensä voittajaksi vaikka toinen kiljuu että en tajua mitään. Harr.
Minulla on tunne että tein juuri äsken todella rankan asiavirheen. Jätän sen kuitenkin teidän löydettäväksenne. Se todistakoot että kukaan ei pysty suoralta ensi-istumalta perustelemaan mitään täysin oikein. Minähän en pode jumaluuskompleksia, enhän?
Sitten siihen henkiseen puoleen. Jokaisen armeijaan menijän tulisi ajatella että pystyykö tappamaan toisen ihmisen jos siihen on tarve. Omalla kohdallani en tiedä vastausta ennen kuin tällainen tilanne tulee eteeni. Toivon etten koskaan siihen tilanteeseen joudu.
Toinen itsekysäisy liittyy ilmapiiriin. Onko todellakin järkevä mennä paikkaan jossa ei voisi välttyä konflikteilta kanssapalvelijoidensa kanssa. Ensimmäisenä sopeutumisongelmana tulisi luonnollisesti olla tyhmempiensä komennettavana (ja tämän asian olen testauttanut samalla mentaliteetilla kuin jotkut penkiltänostamisensa tai vastaavat). Tässä ongelma luultavasti katoaisi itsellään mutta annahan kun joku sikaniskaälypää huomaisi siellä että olenkin hieman muista poikkeava älyni ja mielipiteideni suhteen niin siinä alkaisi patriotismi rakoilla kun päivästä toiseen kuuntelisi ala-aste tasoista vittuilua ja joutuisi kaikkien lapsellisten kepposten kohteeksi jota nämä miehestä pojaksi siirtyneet vesselit rakentelisivat. En edes uskalla ajatella mitä seuraisi kun isänmaalliset toverit kuulisivat vegetarismistani tai vasemmistolaisuudestani. Mukava kehittää mörköjä niitä tarvitseville. Puhtaan realistinen skenaario on että vaikka yhteishenki joukkueen sisällä olisikin erittäin hyvä, minä takuulla tuntisin itseni erittäin ulkopuoliseksi. Eli toisin sanoen olen valinnut pasifismin kiertotieksi totaalisen vittuuntumisen estämiselle jonka kouriin useimmat armeijan käyneet ovat joutuneet. Ja sen myönnän. Voisin loruilla loputtomasti ( niin kuin kirjoituksen alussa teinkin ) suuria sanoja kaikista epäkohdista mitä vastaan tulee käydä mutta suurin kriteeri on kuitenkin oma sopeutumattomuus ympäristöön jossa pyritään luomaan harmaita massoja tuhoamaan toisia vastaavia.
Alussa mainitsemani lievästi (harr) militaristiset harrastukseni ovat avanneet silmäni eräälle asialle. Ase, oli se sitten muovikuulia tai kuolemaa sylkevä, antaa vallantunteen. Se toimii tehokkaana peniksenjatkeena ja terapeuttina. Tunne kun MP5k sähkötykki nakuttaa sarjatulta jonkun edempänä olevan ihmisen kehoon on jotain todella hienoa ja samalla pelottavaa. Pelottavaa siksi että jos nauttii tunteesta noin paljon kopiolla, millaiseen ekstaasiin joutuisi aidon konepistoolin kanssa. Aikaisemminkin olen puhunut teille orastavasta sosiopatismistani ( tuo ei taida olla oikea sana ) joten ymmärrätte varmaan huoleni pääni sisuksista. Eräässä larpissa päädyin tilanteeseen jossa varmistamattomia kohteita täynnä oleva kuisti sytytettiin polttopullolla palamaan ja sekasortoista tilannetta hyväksikäyttäen päästin pitkän ja harkitun sarjan kohti kyseistä tulimerta ( eihän se oikeasti palanut mutta livepeleissä mielikuvat tekevät jänniä juttuja (pelasin muuten pikkukylän pappia. Häneltä naksahti päässä jotain ja pahasti)) josta kaatui ihmisiä maahan kuulien ropistessa tyydyttävällä voimalla rakenteisiin. Tunne oli jotain niin sanoinkuvaamatonta että tältä istumalta suosittelen jokaisen osallistumaan vähintään kolmeen tai neljään larppiin ja tutkailemaan muistikuvia jälkeenpäin. Tietyssä pisteessä eläytymistä pelitilanteet muistaa jotenkin kerronnallisesti ja jos joku on esimerkiksi ampunut tulipallon niin muistikuvassa se tulipallo oikeasti lensi.
Heh… aasinsilta. Odottelitkos jo sitä?
Mikä saa täysjärkisen ihmisen hyppimään metsässä lateksikeppi kädessä ja hilpeimmissä tapauksissa kahdenkymmenen asteen pakkasessa monia päiviä. Itse vastaisin tuohon että larppaaminen taitaa olla järkevimpiä harrastuksia mitä ikinä on kehitetty. En ainakaan kovin montaa "urheilu" lajia keksi jossa yhdistetään sosiaaliset taidot, ongelmanratkaisu, yleinen älynkäyttö, lihasmotoriikan- ja käsityötaitojen kehittäminen, erätaidot, kuntoilu ja tehokkaan joukkuepelin opiskelu sekä monet monet muut asiat. Ach ja hell. Sitähän se inttikin mainostaa olevansa…
Larppaajia voisin rienata kirjallisesti useita sivunmittoja mutta sitä en ainakaan tässä kirjoitelmassa tee. Kummelin larppisketsi voi vaikka puhua puolestaan, varsinkin kun tämä divarinpitäjä kyseisessä sketsissä on aivan täsmälleen lappeenrannan roolipelämän keskushahmo. Eikä edes karrikoituna vaan nimeä vaille sama tyyppi.
Jos jostain pitäisi rienata niin ehkäpä alkoholinkäyttöä joka tuntuu olevan melko holtitonta. Allekirjoittanut pysyttelee juomisessaan yleensä alle kohtuuden rajojen mutta kun otetaan muutama liveilijä ja kohtalainen kasa alkomaholia niin mopo lähtee karvarukkasesta kuin haulikolla haavoitettu puhveli. En ole tänään oikein ollut kielikuvatuulella.
Yhteenvedon saatte itse vääntää tästä kirjoituksesta. Kysymyksiäkin saa jälleen esittää joskin olen luopunut toivosta että niitä tänne saapuisi. Sen vielä sanon että minulle on ihan sama meneekö ihminen armeijaan vai ei kunhan hän perustelee asian itselleen. Vetäydyn jälleen omituisenkaltaiseen hiljaisuuteen.
Eipämuuta.